Firmat vaihtuu – ihmiset jää

Firmat vaihtuu – ihmiset jää

Vaikka useille eläkkeelle jääminen on kauan odotettu hetki ja helpotus, voi arjen rutiinien häviäminen tuntua oudolta. Tilalle pitäisi keksiä mielekästä tekemistä – jotain, jossa olisi rytmiä ja toistuvuutta. Toinen, kenties inhimillisesti jopa suurempi...
Kaksi tarinaa – kaksi vaihtoehtoista maailmaa

Kaksi tarinaa – kaksi vaihtoehtoista maailmaa

Tarina 1 ”Olen ollut lähes koko työikäni tämän saman yrityksen palveluksessa, noh tai ainakin samalla toimialalla. Eipä tässä valittamista, vaikka kyllä minä joskus unelmoin muunkinlaisesta työstä. Mutta ei minussa ollut riittävästi potkua tekemään mitään suuria...
Been there, done that

Been there, done that

Asiakkaan polun rinnalle yrityksissä on noussut ns. työntekijän polku. Sen nähdään usein alkavan siitä hetkestä, kun työsuhde alkaa ja päättyvän työsuhteen päättymisen myötä. Yhä useammin polun alkupäänä nähdään kuitenkin myös jo rekrytointiprosessi. Iso haaste...
10 vinkkiä säästämiseen

10 vinkkiä säästämiseen

Perheemme tahtoo matkustaa parin vuoden sisällä Las Vegasiin. Tahdon matkakassamme olevan riittävä, jotta ison meren takana ei tarvitse pihistellä, vaan voimme tehdä ja kokea sen mitä haluamme. Tätä suunnitelmaa varten olemme säästäneet jo jonkin aikaa. Matkasta ja...
Been there, done that

Milloin sinä aloit ajatella ”eläkkeelle jäämistä”?

Missä vaiheessa ja millä tavoin eläkeikä tulee ajankohtaiseksi, on hyvin yksilöllistä: Nyt 57-vuotias nainen on edelleen projektitöissä, mutta hän on käynyt opiskelemaan eläinterapiaa. Hän suunnittelee siirtyvänsä eläkkeelle nykyisistä töistään viimeistään täytettyään...