Kun kansaneläkelaki säädettiin 60-luvun alussa, ihmiset ymmärsivät kuolla muutama kuukausi eläkkeelle jäämisensä jälkeen. Nyt tilanne on usein se, että eläkkeelle siirtymisen jälkeen eletään vielä 15-30 vuotta. Kun (bio)teknologia vielä kehittyy ja se liitetään kehoihimme entistä intensiivisemmin, kuoleman rajapyykki siirtyy meistä monella vielä etäämmäs.

Kun olin lapsi, 50-vuotispäivillä oli tapana ostaa herroille hopeapäinen kävelykeppi. (Ja jotkut onnekkaat saattoivat saada lahjaksi myös tekohampaat.) Itse vietin kyseistä merkkipäivääni juoksemalla 100k ultramaratonin.

Millainen onni sinulla on ollut geenilotossa?
Miten lapsuuden perheessäsi vastattiin emotionaalisiin tarpeisiisi?
Miten olet pystynyt ja jaksanut huolehtia itsestäsi pitämällä yllä omaksi parhaaksesi vaikuttavia elintapoja?

Nämä kolme vaikuttavat yhdessä ja erikseen siihen, millaiseksi loppuelämäsi muodostuu. Mahdollisuus avautua uudelle syntyy, kun työn ja muiden velvollisuuksien pakko väistyy ja saa ihan itse luoda oman näköistään elämää. Työtä tehden tai ilman sitä.

Pidätkö itseäsi sen arvoisena, että pidät huolta itsestäsi? Pystytkö ylittämään sen kuilun, joka syntyy tietämisen ja toimimisen välillä – tiedät, mikä on sinulle hyväksi ja pystyt voittamaan esteet sen toteuttamisen tieltä? Osaatko tasapainottaa halun ja tarpeen ja siksi johtaa itseäsi kestävällä tavalla?

Näillä valinnoilla ja päätöksillä oman elämän viimeinen neljännes luodaan. Sillä vuosia on monia – olisiko hienoa saada kokea elävänsä vahvemmin? Sillä kyse on myös siitä, mennäänkö sillä, millä on menty tähänkin asti vai löytyykö itsestä jokin, joka haluaa toisenlaisen lopun tälle elämälle.

Terveys avaa optioita monelle tavalle elää. Mutta elää voi monella tavalla. Joskus siitä huolimatta -elämä avaa silmät näkemään toisia mahdollisuuksia. Este on myös polku.