Päivät kuluu ja viikot vierii. Kevätaurinko paistaa ja kalenteri osittaa että olemme vääjäämättömästi siirtymässä kohti kevättä ja kesää. Sehän on tietysti mukava asia, koska me suomalaiset tykkäämme kesästä. Ajan kuluessa omalla kohdallani lähestyy myös se hetki, kun on aikomuksena pistää ns. pensselit santaan ja jättää pitkään jatkunut työura taakse. Vajaa puoli vuotta ja sitten koittaa vapaus kokopäiväisestä työn tekemisestä. Hieno fiilis… vai onko?
Nykyisessä hektisessä tietoyhteiskunnassa työskenteleminen on tuntunut jo jonkin aikaa haastavalta ja uuvuttavalta. Pää ei ota vastaan informaatiotulvaa, uusia järjestelmiä ja vaatimuksia enää samalla tavalla kuin aiemmin, voimavarat kaiken uuden omaksumiseen alkavat olla käytetty, “kovalevy” on täynnä.
Siksi ajatus oravanpyörästä pois loikkaamisesta tuntuu välillä suorastaan loistavalta ratkaisulta. Voi keskittyä itsenään olemiseen, omiin aikatauluihin ja tekemään asioita jotka kiinnostavat. Juuri nyt ajateltuna kiireettömät aamut ja palaverittomat päivät ovat juuri sitä mitä kaipaan. Ulkoisesti asiat on ihan hyvällä mallilla, velat maksettu ja toimeentulokin kohtuullisella tasolla. Voi harrastaa, pelata golfia, kävellä luonnossa, matkustaa, heittäytyä kulttuurihyrräksi, siivota varastot ja kaapit… you name it. Siis, olen valmis eläkkeelle, vanhuuseläkkeelle!
Kolikon kruuna-puoli, vaikka termi vanhuuseläke vähän kalskahtaakin korvaan. En vieläkään koe itseäni vanhaksi, vaikka kalenteri on ihan eri mieltä.
Ilmaan heitetty kolikko jää kuitenkin harvoin pöydälle pystyyn! Kruuna vai klaava?
Nyt kun tuo varsinainen ajankohta on jo oikeasti lähellä, herää mielessä myös paljon klaava-puolen ajatuksia. En voi olla nuori enää, kalenterikin sen vahvistaa!
Töissä ollessa on kuitenkin paljon mukavia ja hyödyllisiä asioita. On sosiaalinen piiri, tunne siitä että kuuluu johonkin, on osa jotain isompaa kokonaisuutta. Työkaverit on tärkeitä, pitkän uran myötä on kasvanut myös laajahko verkosto saman alan ihmisiä joiden kanssa on voinut ja saanut jakaa ajatuksia. Päivittäinen rutiini on tavallaan pakottanut tekemään paljon asioita suunnitellusti ja aikataulutetusti, aamuisin on ollut kohtuullisen selkeä kuva siitä, mitä, miten ja milloin asioita pitää tehdä. Jatkossa tuon kaiken joutuu tekemään pitkälti itse, ilman ulkopuolista painetta tai edellytystä, ja sepä voikin olla ainakin aluksi vaikeaa. Ne kiireettömät aamut saattavat johtaa helposti kokonaan kiireettömiin päiviin, viikkoihin, kuukausiin, eli kokonaan aikatauluttomaan elämään. Siinä piilee vaara, että kun on kaikki aika tehdä mitä vaan, ei tule tehtyä varsinaisesti mitään. Itseni tuntien, vaara on realistinen.
Tietenkin talous on osittain tätä klaava-puolta. Eläkkeen varassa eläminen pakottaa väkisinkin muuttamaan joitain kulutustottumuksia vaikka varsinaista hätää ei nyt näykään lähiaikoina. On varmaan itse tehtävä menopuolen konmaritus, eläkelainsäädäntö on jo hoitanut tulopuolen konmarituksen meidän puolestamme.
Välillä tulee väkisinkin mieleen ajatus, että olenko valmis tähän muutokseen? Osaanko sisäistää uuden elämäntilanteen niin, etten lopulta maadu sinne sohvalle? Kuinka löydän itsestäni sen aktiivisuuden jota tarvitaan pitämään oma koneisto toiminnassa? Vaikeita kysymyksiä, itse itselleni esitettynä.
Olen yön pimeinä tunteina laittanut sekä kruunan että klaavan tarkastelun alle, eikä vieläkään ole mitään varsinaisesti valmista ajatuksissa tullut. Yhtenä päivänä eläköityminen on ehdoton plussa, toisena se taas pelottaa ja arveluttaa suunnattomasti.
Tuota silmälläpitäen olen kuitenkin tehnyt joitain suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Pitkä kokemus ja karttunut tietotaito ja osaaminen on kuitenkin nykyisin aika helppoa laittaa hyötykäyttöön, tasaamaan taloutta ja antamaan aivoille jotain tekemistä. Suunnitelman soveltaminen käytäntöön on vain aloittamista vaille valmis.
Ei ole ihan helppoa tämä eläköityminen!
Timo Hirvonen, Savonlinnassa 4.4.2023
Timo on pitkän linjan tietotekniikkaosaaja, joka yrittää pysyä ajan hermolla niin työ- kuin siviilielämässä tässä alati muuttuvassa ja kehittyvässä maailmassa.