Vuosi sitten (1.6.2018) olin Upgraded Life Festivalin lavalla keskustelemassa aiheesta aging workforce ja tilaisuuden jälkeen YTL:n Kimmo Konkarikoski tuli keskustelemaan. Kimmon näkökulma tähän ajankohtaiseen asiaan oli standardit ja niiden luominen aging workforce kohderyhmään.

Allekirjoittaneelle standardit olivat tuttuja lähinnä ISO-laatujärjestelmien kautta, enkä osannut etukäteen ajatella, mihin kaikkialle standardointia voikaan soveltaa.

Suomen Standardisoimisliitto SFS ry kirjoittaa sivuillaan:

Standardien tarkoitus on hyödyttää koko yhteiskuntaa. Kaikilla aloilla teollisuudesta kauppaan ja tutkimukseen yhteisesti hyväksytyt käsitteet ja määritelmät nopeuttavat työtä, vähentävät virheitä ja auttavat saamaan entistä parempia käytännön tuloksia. Standardien ansiosta tuotteet, palvelut ja menetelmät sopivat siihen käyttöön ja niihin olosuhteisiin, joihin ne on tarkoitettu.

Olemme arjessa huomanneet, että yllättävän harvalla työnantajalla on selkeä toimintatapa, mikä liittyy työuran loppuvuosiin ja eläkkeelle siirtymiseen. Useimmilla toimialoilla työvoiman ikääntyminen ja eläköityminen on suuri haaste jo sen takia, että työmarkkinoilta ei vain löydy korvaavia työntekijöitä eläkkeelle jääneiden tilalle. Tässä korostuu työnantajien kyky ylläpitää työntekijöiden työkykyä ja motivaatiota työuran loppuun asti ja yllättävän useilla myös joustavien työntekemisen ratkaisuiden tarjoaminen eläkeajalle. Uskon, että moni työnantaja haluaa benchmarkata omaa toimintaansa kansainväliseen viitekehykseen.

Koska uuden hallituksen yhtenä pääteemana on työllisyyden kasvu, ei pidä unohtaa tätä konkarikohderyhmää. On erittäin tärkeää, että pystymme mahdollistamaan mahdollisimman pitkän ja tuottoisan työuran ja niille, ketkä haluavat työntekemistä jatkaa eläkkeellä, tehdään se mahdollisimman helpoksi.

Kun tälle osa-alueelle pystymme määrittämään kansainvälisesti pätevän viitekehyksen, josta hyötyvät sekä työntekijä, että työnantaja, lopulta myös yhteiskunta hyötyy. Tällaisessa työssä olemme ilomielin mukana. On mahtavaa päästä edelläkävijöiden joukkoon näkemään, miten tähän teemaan suhtaudutaan muissa maissa ja saamme jakaa myös omia kokemuksiamme muille hyödynnettäväksi. Keskitymme erityisesti TC 314 Ageing Societies  -komitean työhön yhdessä 18 muun osallistuvan maan kanssa. Tämän lisäksi komitean työtä on mukana tarkkailemassa 17 maan edustajat. Työryhmässä WG1 valmistellaan viitekehysstandardia ikääntyvän työväestön ongelmiin ja haasteisiin. Työtä syvennetään jatkossa eri osa-alueille kohdistettavilla standardeilla.

 

”Ageing societies – guidelines for an inclusive work force
This standard was recently approved for development. This document is intending to provide generic guidance for an ageing inclusive environment within the workforce. This would include recommendations to provide quality, meaningful work that empowers the workers of all ages to add value to the organization. – otos iso.org -sivuilta.”

 

On mahtava tuoda tätä kansainvälistä näkemystä ja asiantuntijuutta myös asiakkaillemme tukemaan ikääntyvien työyhteisöjen parempaa johtamista.

Olethan yhteydessä, mikäli asia on teille ajankohtainen: antti@nextmile.fi / 050-5714011

 

Liity mukaan Nextmile -yhteisöön. Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa Facebook / Twitter / LinkedIn / Instagram niin saat tiedon tuoreeltaan uutisista ja uusimmista kirjoituksista. 

 

Mistä aiheista haluaisit lukea seuraavaksi?