Tämä kysymys nousee aika luonnollisesti, kun miettii elämäänsä. Varsinkin, jos siitä on puolet tai ylikin jo eletty. Se on kuin myönteinen versio kysymyksistä: Tässäkö tämä oli? Onko tässä vielä jotakin ennen kuin hiipuvat voimat ja terveys lopullisesti katoavat ja palaan takaisin orgaaniseen hiilikiertoon?

Elämänkaaren vaiheet on ollut tapana jakaa kolmeen: Ensimmäinen ikä, jossa lapsuuden ja nuoruuden kautta kasvetaan kiinni elämään. Toinen ikä, jossa halutaan ja saavutetaan tavallisesti kaikkea sitä, mitä maailmassa on tarjolla. Kolmas ikä, jolloin ulkoiset vastuut ja velvollisuudet vähenevät, joskus radikaalistikin.

Kolmas ikä on mahdollisuus. Siinä on runsaudensarvi optioita, jotka laukeavat, jos

  • on onnistunut pysymään terveenä ja huolehtimaan vitaalisuudestaan
  • on hyvissä ajoin ennakoinut siirtymän uuteen elämänvaiheeseen ja muutoksen, jonka esimerkiksi eläköityminen tuo tullessaan
  • on aika ajoin reflektoinut esimerkiksi sitä, mikä elämässä todellakin on tärkeää ja myös pitänyt huolta siitä tärkeästä

Kaikki ei tule itsestään. Mitä tietoisemmin uskaltaa katsoa elämäänsä ja osaa tehdä siitä rohkeitakin johtopäätöksiä, sitä todennäköisempää oman näköinen elämä viimeisinä vuosikymmeninä on. Elämä, jossa paras minussa pääsee esille koko laajuudessaan. Ehkä lopultakin.

Tämä ei välttämättä ole helppoa. Varsinkin, jos elämässä on ollut paljon kaikkea muuta, joka on vienyt mennessään. Ja kuitenkin on huomattavasti miellyttävämpää itselle ja kanssaihmisille, että osaa pysähtyä itse eikä elämä pysäytä esimerkiksi sairauden muodossa.

Ennakoiminen säästää elämässä paljolta, ja silti tästä tiedosta tekemiseen siirtyminen tuntuu toisinaan ylivoimaiselta. Mikä sinua estää aloittamasta tänään? Tai parhaassa mahdollisessa hetkessä eli änyytee – nyt.