Kun aloitin loppukesästä 2018 kokonaan uuden yrityksen vetäjänä, minulla oli ja on edelleen vahvat vaateet itselle laadun ja asiakaspalvelun laajuuden sekä tekemisen suhteen. Aloin etsiä itselleni kollegoita, kiinteistönvälittäjiä heti ja tapasinkin ison joukon ihmisiä. Haasteena oli, että itselläni ei vielä ollut alan ammattipätevyyden osoittavaa LKV tutkintoa, joten minun oli keskityttävä löytämään henkilöitä, joilla on jo LKV tutkinto suoritettuna.

Nopealla aikataululla löysinkin meille ensimmäisen osaavan ja ammattitaitoisen henkilön, joka oli samaa ikäluokkaa kuin itsekin, eli reilusti keski-ikäinen, pitkän kokemuksen omaava, osaava ja sitoutunut henkilö. Näin aloimme kahdestaan rakentaa yritystämme ja samaan aikaan hain ja haen koko ajan meille lisää ihmisiä. Kasvumme edellytys on, että löydämme meille lisää sopivia henkilöitä kiinteistönvälistystyöhön ja samalla rakentamaan asiakkaille vankkaa taloudenvalmennus kokonaisuutta. Asunnon ostoon ja myyntiin liittyy paljon tunteita, mutta myös konkretiaa, rahaa ja kokonaistalouden ymmärrystä. Olemme innostuneita siitä mitä teemme, haluamme tarjota parasta mahdollista palvelua ja haluamme oppia koko ajan uutta. Ja sitä opittavaa todellakin riittää, joka päivä ja jokaisen toimeksiannon yhteydessä.

”Me iloitsemme mahdollisuudesta tässä vaiheessa työuraa siitä, että voimme rakentaa uutta, voimme kehittyä ja meillä on mahdollisuus oppia ja kehittyä myös yksilöinä.”

 

Kokemuksen merkitys

Kohdalleni on matkan varrella osunut niin innokkaita nuoria kuin jo työelämän loppuvaiheessa olevia tai jo eläkkeellä olevia henkilöitä. Me haluamme palkata kaikenikäisiä, sillä erilaisuus, katsontakantojen moninaisuus on suurin rikkaus mitä työyhteisössä voi olla. Nuorempi voi oppia kokeneemman ammattiosaamisesta, oppimisen asenteesta, laajasta näkökulmasta jne.  ja iäkkäämpi voi oppia nuoremman uusista ja raikkaista näkökulmista, uusien asioiden normaaliudesta sekä osaamisesta. Kaikkein tärkein asia on asenne.

”Asenne elämään, asenne tekemiseen, asenne siihen, millä tavalla suhtautuu asioihin, miten haluaa tehdä mitä sitten ikinä tekeekään, se ratkaisee.”

Otan enemmän kuin mielelläni töihin eläkeiän ohittaneen henkilön, joka oman kokemuksensa kautta on nähnyt niin monia tilanteita, on niin marinoitunut sekä elämän, että työelämän pyörteissä, että mikään uusikaan asia ei ole yllätys ja kaikki on opittavissa. Se on juuri se asenne, joka osoittaa onko ihminen vielä valmis tekemään ja oppimaan uutta. Kun tulee uusia asioita, lamaantuuko niiden edessä ja ajattelee, ettei tämä nyt enää kosketa eikä tarvitse opetella, vai katsooko asioita kiinnostuneena, valmiina pilotoimaan tai kokeilemaan, oppimaan uutta. Samalla kun tällainen henkilö osaa mittaamattoman määrän asioita ja hänellä on annettavaa nuoremmille kollegoille hurja määrä kokemusta, on hän myös tien raivaaja ja innostuksen luoja, koska hän tietää, miksi asioita tehdään, miten ne olisi järkevä tehdä ja ymmärtää uusien asioiden tuovan helpotusta omaan tekemiseen. Tehostaminen esimerkiksi on sana, jolla usein on negatiivinen kaiku, mutta oikeastihan tehostaminen tarkoittaa sitä, että itsekukin meistä saa aikaan enemmän vähemmällä. Eli on siis positiivinen asia.

 

Kaikki ovat erittäin tärkeitä

Minusta konkareita on upea ottaa työyhteisöön mukaan. Heidän tuomansa aura on vahva ja halu tehdä työtä on käsin kosketeltavaa, he sitoutuvat ja auttavat muitakin näkemään työn merkityksen. Oman kokemukseni mukaan ikä todella on numero, eikä määritä meitä työntekijöinä tai persoonina millään lailla. Päinvastoin, sellainen, joka on valmis oppimaan uutta pysyy nuoren oloisena aina, olipa sitten 80v. tai 30v. Kaikki ovat erittäin tärkeitä.

Mielelläni pidän osaavan, innostuneen, kokeneen ja suunnannäyttäjän tekemässä tuottavaa työtä, jos hän itse haluaa, kuin pakotan jäämään eläkkeelle, ulkopuolelle työyhteisöiden ja päästän valtavan määrän osaamista karkaamaan käden ulottuvilta. Työelämän pidentäminen on myös yksi tapa helpottaa tulevaa eläkepommia.  Ainoastaan erittäin raskaat ulkotyöt tai jokin äärimmäinen tehtävä, jossa tarvitaan nuoruuden voimaa ja notkeutta voisi olla sellainen tehtävä, johon en senioria suosittelisi. Kaikki muu on aivan itsestä ja johtamisen filosofiasta kiinni.

 

Tutustu meihin työnantajana oheisesta videosta ja halutessasi pääset vaikka heti laittamaan hakemuksen eteenpäin 👇

 

Liity mukaan Nextmile -yhteisöön. Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa Facebook / Twitter / LinkedIn / Instagram niin saat tiedon tuoreeltaan uutisista ja mm. Anna-Maijan uusimmista kirjoituksista. 

 

Mistä aiheista haluaisit lukea seuraavaksi?