Kun työ loppuu, moni jää paikoilleen. HJK:n K60 Klubi osoittaa, että ikääntyminen ei tarkoita pysähtymistä. Eläkkeelle jääminen on uuden elämänvaiheen alku.
Töölön aamussa ei kiirehditä töihin, vaan liikkumaan yhdessä. HJK:n K60 Klubi kokoaa yli kuusikymppisiä liikkumaan, nauramaan ja pitämään toisistaan huolta. Monelle siitä on tullut paikka, joka korvaa aamukahvihetken työkavereiden kanssa.
– Ajattelin käydä vain kerran, mutta tajusin heti, että tämähän on juuri sitä, mitä olen tarvinnut, kertoo 73-vuotias Mari, joka löysi klubin sattumalta Facebookista.
Jalkapalloa hän on pelannut viimeksi 57 vuotta sitten.
– Ikä ei ole este, eikä täällä kukaan ole mestari, Mari sanoo.
Kun eläkepäivä alkaa kentältä
K60 Klubin viikko etenee kuin työviikko: maanantaina lihaskuntoa, tiistaina kovempi treeni, keskiviikkona kehonhuoltoa, torstaina pelipäivä. Perjantaina on vapaampaa ohjelmaa. Kaikki tapahtuu matalalla kynnyksellä ja korkealla mielialalla.
– Ei tarvitse osata mitään. Tässä iässä ei enää hävetä, nauraa Aikku, 72, joka tuli mukaan ystävän houkuttelemana.
– Yksin treenaaminen on tylsää. Täällä saa energiaa muista ihmisistä, Aikku jatkaa.
Osa osallistujista on jäänyt eläkkeellä vasta hiljattain, toiset jo useampi vuosi sitten. Moni on ollut liikunnallinen koko ikänsä, mutta joukossa on myös heitä, jotka ovat löytäneet liikunnan vasta nyt, kun arkeen on tullut tilaa.
– Olisi pitänyt aloittaa tämä jo ennen eläkkeelle jäämistä. Ei silloin tajunnut, että lihaksista olisi pitänyt huolehtia jo aiemmin. Nyt sen ymmärtää, Leena, 65, pohtii.
Yhteisö, joka kantaa
Lea, 73, on liikkunut koko elämänsä. Hän löysi K60 klubista ilmoituksen lehdestä ja ilmoitti itsensä heti mukaan.
– Liikunta on ollut aina osa arkea, mutta tämä ryhmä on paljon muutakin: yhteisö. Tänne tulee, vaikka olisi huono aamu, Lea sanoo.
Elina, 65, kuvaa treenejä ihanaksi aamunavaukseksi.
– On hauskaa seuraa ja monipuolista ohjelmaa. Täällä puhutaan hyvinvoinnista ja unesta ja nauretaan paljon. Ryhmä on sekä kropalle että mielelle upea juttu, ja meillä on ihan mieletön vetäjä, Elina sanoo
K60 Klubin vetäjä Sara, 26, sanoo ryhmän olevan hänen viikkonsa kohokohta.
– Tämä on ihana porukka. Näkee selvästi, miten ihmiset kehittyvät ja rohkaistuvat. Treeneissä on naurua ja hyvää meininkiä, mutta myös oikeaa liikettä ja toimintakyvyn vahvistamista, Sara sanoo.
Ryhmän ilmapiirissä on jotain vetovoimaista. Silloinkin kun sade piiskaa Töölön kenttää, tullaan paikalle.
– Jopa he, jotka sanoivat aluksi, etteivät ole aamuihmisiä, ilmestyvät paikalle ennen yhdeksää, Sara sanoo.
Harjoitusten lomassa syntyy ystävyyksiä ja pientä huolenpitoa. Jos joku puuttuu, se huomataan heti, ja seuraavana päivänä kysytään, missä olit.
– Meillä oli salsaa yhtenä päivänä, Gitta, 67, kertoo.
– Liikunta ei ole suorittamista. Tämä on yhdessä tekemistä, ja joskus vain aamukahville tulemista. Jos ei jaksa osallistua treeneihin, voi tulla silti. Se on tärkeää, Gitta jatkaa.
Hyvinvointia ei voi säästää vanhuuteen
Timo on ainoa mies paikalla. Hän jäi varhaiseläkkeelle vuosi sitten.
– Olin pari vuotta ilman liikuntaa. Kynnys lähteä tänne oli korkea. Onneksi lähdin, täällä ei tarvitse esittää mitään, Timo sanoo.
Moni sanoo samaa: kun jäät eläkkeelle, kukaan ei tule hakemaan sohvalta.
– Pitää itse lähteä liikkeelle, ja ottaa kaveri mukaan, Gitta sanoo.
Eläkkeellä jaksaminen muuttaa muotoaan.
– Kun huomaa kehitystä, vaikka pientäkin, se kannattelee, Leena sanoo.
Ikä ei ole syy pysähtyä
Ryhmässä puhutaan myös työelämästä ja eläköitymisestä. Useampi kertoo, ettei eläkkeelle jääminen ollut helppo muutos, ja että tällainen toiminta olisi tehnyt hyvää jo aiemmin.
– Kun työ loppuu, arjesta katoaa rytmi. Tämä antaa sen takaisin, Leena sanoo.
– Hyvinvointia ei voi säästää vanhuuteen. Vanheneminen on kivaa hyväkuntoisena, Mari sanoo.
Aikku kiteyttää ryhmän hengen yksinkertaisesti:
– Kannattaa mennä hoivakotiin katsomaan, mitä tapahtuu, jos ei pidä itsestään huolta. Kaikki eivät tietenkään voi itse vaikuttaa kuntoonsa, mutta jos voi, kannattaa.
Gitta lisää hymyillen:
– Et ole hengissä, jos ei ole pientä remppaa yli kuusikymppisenä, mutta haluan terveenä hautaan.
Teksti: Johanna Rautio
Kuva: Roosa Lehtoaro