Mitä minusta jää!

Kategoria: Identiteetti
Tagit: , , , , , , , ,
Julkaistu: 18.6.2019




Otsikko ei ole varsinaisesti kysymys, pikemminkin se herättää mietteitä siitä, mitä haluaisin että minusta jää “elämään” siinä vaiheessa kun pitkä ja monivivahteinen työura vaihtuu johonkin muuhun.

Nykyisen aineettoman työni varsinaista jälkeä on ehkä vaikea hahmottaa ja sitä on myös lähes mahdotonta sanalliset kertoa muille. Ei ole ihan selkeästi minkään huoneen nurkassa konkreettista esinettä johon voisi sormella osoittaa ja sanoa “Minä tein tuon!” Nykyinen työni on pääosin näkymätöntä ja sen takia myös kanssaihmisten vaikeaa ymmärtää.

Olen joskus verrannut omaa tilannetta aikaan kun hitsasin vetokoukkuja kasaan. Siinä illalla näki päivän tuotokset, kasassa odottamassa jatkokäsittelyä. Nykyisin sellaista tilannetta ei juurikaan eteen tule, päivän, viikon tai kuukauden työ ei välttämättä näy muussa kuin siinä, että järjestelmät vilkuttavat iloisesti vihreää valoa ja yrityksen työntekijät voivat hoitaa omat päivittäiset työnsä ilman häiritseviä katkoksia. Ne fyysiset valot näkyvät pelkästään minulle.

Tuo johtaakin sitten ajatukset tämän jutun otsikkoon, mitä minusta jää?  

”Jäänkö pelkästään pikkuhiljaa unohdukseen painuvaksi nimeksi, jota firman juhlissa muutama vuosi kannetaan mukana ja ennen pitkää tiputetaan sieltä pois? Oma toiveeni on, että jäisi jotain muutakin. Haluaisin jättää jälkeeni myös jotain yrityksen kulttuuriin, ajatusmalleihin ja toimintatapoihin.”

Olen vuosien kuluessa pitänyt kiinni omasta, joskus aika persoonallisesta, tavasta hoitaa niin työtehtäviä kuin suhteita kanssaihmisiin. Haluaisin jättää ihmisten mieleen ajatuksen siitä, että joskus on syytä oppia asioita myös ihan itse, ilman että siihen tarvitaan jotakuta “pitämään kädestä kiinni”. Oppiminen kantapään kautta ei ole helpoin tie, mutta käytännössä se on kuitenkin yksi parhaita tapoja saada asiat jäämään mieleen. Olen sen huomannut itse niin monia kertoja pitkän työurani aikana, ja KVG on se, mitä joudun itsekin yhä edelleen usein käyttämään.

Olen yrittänyt myös karsia organisaatiota vaivaavaa muutosvastarintaa, oman esimerkkini kautta tai noudattamalla ylemmiltä tahoilta tulleita muutoksia ja niihin liittyviä määräyksiä. Kaikki muutokset eivät ole olleet omasta mielestänikään aina hyviä tai järkeviä, mutta tuulimyllyjä vastaan taisteleminen on varsin turhanpäiväistä ajanhukkaa.

Nykyajan valtavan nopea tietotekniikan kehittyminen ja sen myötä toimintatapojen muuttaminen on jatkuva haaste jonka kanssa me kaikki joudumme elämään ja johon täytyy pystyä sopeutumaan. Tässäkin toivoisin, että oma tapani omaksua uusia toimintamalleja jäisi jossain määrin elämään jälkeeni ja helpottaisi ihmisten työtehtävien hoitamista tulevaisuudessa.

”Tämä muutos, niin pelottavalta kun se tuntuukin, ei meidän elinaikana kuitenkaan lopu, ja termi “näin on tehty aina ennenkin” nostaa väkisin karvat pystyyn.”

Olen usein urani aikana käynyt läpi näitä ajatuksia, ja monta kertaa on on käynyt mielessä se, että rupean loppuiäkseni sorvaamaan kynttilänjalkoja, ihan vaan sen takia, että jälkeeni jää jotain näkyvää ja jossain saattaisi olla kirjahyllyssä esine, jota voi sormella osoittaa ja sanoa “Minä tein tuon!”

Onneksi on Youtube, koska sorvin sijoittaminen olohuoneeseen voi olla turhan haastavaa, tiedä vaikka aloittaisin tubettamisen kun eläkeaika koittaa 🙂

Näillä mietteillä, Hyvää Kesää kaikille.

 

Liity mukaan Nextmile -yhteisöön. Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa Facebook / Twitter / LinkedIn / Instagram niin saat tiedon tuoreeltaan uutisista ja mm.Timon uusimmista kirjoituksista. 

 

Mistä aiheista haluaisit lukea seuraavaksi?

%d bloggaajaa tykkää tästä: