Sports illustrated lehti raportoi vuonna 2009 huippu-urheilijoiden uran jälkeisistä talousvaikeuksista. Amerikkalaisen jalkapalloa (NFL) pelanneista ammattilaisista yli 78% koko vararikon tai taloudellista ahdinkoa peliuran jälkeen. Artikkeli mainitsi samankaltaisia tuloksia koripallon saralta (NBA).

Urheilu-uran päättymiseen liittyvät vaikeudet ovat tavan tuosta esillä myös kotimaisessa mediassa. Viimeisimpänä asiasta ovat puhuneet mm. Lumilautailija Eero Ettala ja Snookerpelaaja Robin Hull (yle.fi / 23.10.2018). Ajatukset urheilu-uran jälkeisestä elämästä nousi mainittujen henkilöiden kohdalla esiin terveydentilan muutoksen kautta. Hull mainitsee erityisesti, että ennen sairastumista hänen identiteettinsä rakentui urheilusuoritusten varaan.

 

Tuomas Tarkki ja uran jälkeinen tyhjiö

Huippumaalivahti Tuomas Tarkin peliura päättyi vuonna 2017. Ennen päättymistä hän oli pukenut jääkiekkovarusteita ylle säännöllisesti lähes 30 vuotta. Kokemusta oli karttunut useista huippujoukkueista ja sarjoista mm. Liiga, KHL, SHL, AHL ja Tšekin pääsarja.

Tarkki kertoo uran jälkeisen tyhjiön mietityttäneen häntä. Samalla hän toteaa ajatelleensa jo varhain uran jälkeistä elämää. Hän lähti aikanaan urheilustipendin turvin opiskelemaan ja pelaaman jääkiekkoa Yhdysvaltoihin. Kärppä-vuosien aikana Tarkki suoritti myynnin ammattitutkinnon.

– Asennoiduin uraani aina niin, että maalivahdin ammatti ei ole eläkevirka. Esimerkiksi talouden kohdalla rahastoin peliuran tuloja, jotta jälkeenpäin kykenisin kouluttamaan itseäni. Pystyn nyt peli-uran jälkeen tekemään asioita talouden sijaan opintojen ja mielenkiinnon kohteiden ehdoilla, Tarkki sanoo.

Uran jälkeinen tyhjiö oli kuitenkin mielessä, sillä jääkiekkoon liittyvät tottumukset ja tavat olivat 20 vuoden peliuran jälkeen muodostuneet arjen rutiineiksi. Tottumuksiin liittyviä muutoksia on osaltaan loiventanut vaimon peliuran jatkuminen, Kärppien naisjoukkueen maalivahtivalmentajan tehtävät ja apuohjaajana toimiminen oman pojan kiekkojoukkueessa. Tarkki toteaa myös, että hän ei ole kummemmin kaivannut pelaamista tai pukukoppia peliuran jälkeen.

Perhe ja uudet haasteet tukevat murroskohdassa

Peliuran päätös tuli toden teolla Tarkin mieleen vuonna 2016. Hän sai opiskelupaikan ja ajatuksiin hiipi asioita, jotka eivät suuntautuneet enää pelaamisen kehittämiseen. Viimeinen ammattilaisvuosi johti maalivahdin Tšekkeihin ja Tanskaan, jossa päätös lopettamisesta viimein kypsyi.

– Viimeisen pelivuoden kokemukset olivat hyviä. Vaikka peliura olisi voinut jatkua vielä ulkomailla, niin omat pohdinnat, opiskelupaikan varmistuminen ja mahdollisuus viettää entistä enemmän aikaa perheen kanssa ratkaisivat asian. Kun sanoin lopulta päätöksen ääneen, niin päällimmäisenä mielessä oli helpotus. Silloin henkinen takaportti peliuran jatkamiselle meni kiinni.

Tarkki mainitsee, että peliuran jälkeiset asiat ovat yllättäneet hänet positiivisesti. Hän on ollut kiitollinen ajasta tehdä mm. lumitöitä ja muita kodin askareita. Niiden hoitamiselle ei viimeisinä pelivuosina jäänyt aikaa, sillä Tarkki pelasi ja asui muualla kuin kotipaikkakunnallaan Oulussa. Iloinen yllätys on ollut myös se, että peliuran jälkeistä tyhjiötä ei tullut.

Opinnot, valmennuspesti Kärpissä ja myyjän tehtävät finanssialalla pitivät Tarkin kiireisenä peliuran jälkeen. Uusien tehtävien kautta Tarkille kirkastui myös peliuran jälkeinen tavoite ja unelma. Hän tahtoo tehdä töitä urheilumaailmassa valmentamisen ja huippu-urheilun kehittämisen parissa. Entinen huippumaalivahti aloitti syksyllä työt e-urheiluseura Herculesin toiminnan kehittäjänä. Urheilujohtamisen opinnot jatkuvat työn ohessa.

– Näin jälkeenpäin on ollut helppo havaita, että olen tietoisesti tehnyt matkan varrella ratkaisuja, jotka ovat mahdollistaneet tämän hetkisen työpaikan esportsin parissa Herculesissa. Valmennuskuviokin kiinnostavat tulevaisuudessa ja tarkoitus on myös sillä saralla kouluttautua lisää.

Tarkki mainitsee myös, että perheen tuki oli tärkeää peliuran murroskohtaan saavuttaessa. Hän sai tehdä päätöksensä rauhassa perheen tukeen luottaen. Hän kertoo myös, että perheen yhteinen aika on lisääntynyt peliuran jälkeen. Pariskunnan harjoitusmatkat kulkevat nyt edellisistä vuosista poiketen samaan osoitteeseen. Hänellä on myös entistä enemmän aikaa 7-vuotiaalle pojalleen ja 3-vuotiaan tyttärelleen.

 

Vertaistuki ja ajatustenvaihto on murroskohdassa tärkeää

Murroskohtaan liittyen Tarkki korostaa urheilijoiden vertaistuen ja keskustelun merkitystä. Hän kertoo ajatusten jäsentyvän vuorovaikutuksessa ja kertoo kaivanneensa peliuransa murroskohdassa keskustelukaveria. Lähiaikoina hän on saanut itse olla tukemassa ystäväänsä.

– Olisin peliuran päättymistä pohtiessani kaivannut keskustelutukea. Vaimon kanssa puhuimme asiasta, mutta ajatuksia olisi ollut hyvä vaihtaa enemmänkin ja laajemman joukon kanssa. Viimeisen vuoden aikana olen saanut olla mukana tilanteissa, jossa olen saanut apua ja auttanut kertomalla omista kokemuksista.

 

– Yksi pelikaveri mietti viime kesänä uransa päätöstä ja sain tilanteessa kertoa sen mitä olin tuntenut vastaavassa tilanteessa. Ajatusten jakaminen auttoi häntä ja hänen perhettään. Syksyyni liittyneen työvaihdoksen äärellä kävin keskusteluja muutaman henkisen puolen valmentajan kanssa. Keskustelut antoivat uusia näkökulmia ja sain niistä rohkeutta päätökselle lähteä uuden ja entuudestaan tuntemattoman e-urheilun pariin.

Tarkki tahtookin rohkaista murroskohdissa eläviä urheilijoita keskustelemaan asioista toisten ihmisten kanssa. Kehotus on varteen otettava ja koskee suurta joukkoa, sillä urheiluun ammattimaisesti asennoituvia henkilöitä on enemmän kuin he, jotka näkyvät julkisuuden valokeilassa.

Ammattiurheilu on usein myös hyvin yksilökeskeistä ja vaativaa. Sen vuoksi yhteisön ja vertaistuen esiin nostaminen on tervetullutta, sillä yksilökeskeisyyteen liittyy usein ei-toivottu yksinäisyyden varjo. Huippu-urheilijan murroskohta voi olla blogikuvan kaltainen kieleke. Vertaistuen ja yhteisön avulla se voi olla myös suuri mahdollisuus.

 

Liity mukaan Nextmile -yhteisöön. Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa Facebook / Twitter / LinkedIn / Instagram niin saat tiedon tuoreeltaan uutisista ja mm. Eeron uusimmista kirjoituksista. 

 

Mistä aiheista haluaisit lukea seuraavaksi?