Varhain vappuaattona klo 4.10 kilahti 70 vuotta mittariini. Vuonna 1949 oli myös aikainen kevät. Jopa Mikkelissä olivat koivut silloin híirenkorvilla. On se niin vaikea uskoa. Juurihan vietimme 60 vuotisbileitäni Vanajanlinnassa, kymmenen vuotta aiemmin samassa paikassa sain isäni Mustang-65:n lapsiltani lahjaksi ja kymmenen vuotta aiemmin viritteli jo Jeesuksen luo siirtynyt Timo Malmi isoa lakanaa Kolmilammen lavan rantakaistaleelle koivujen väliin, mikä oli ensimmäisiä askelia hänen matkallaan multivisioiden rakentajien maailman huipuksi.
”Hups, minne se aika livahti? Onneksi vielä muistaa, että se on livahtanut.”
Satuin olemaan Los Angelesissa 1979, kun Bob Dylan piti ensimmäisen konserttinsa uskoon tulonsa jälkeen. Dylan ei julistanut, hän lauloi ja niiden kautta kertoi uudesta arvomaailmastaan. Yksi tuon ajan tunnetuimmista biiseistä oli ”Slow Train Coming”; jonka tulkittiin tarkoittavan kuoleman lähestymistä. Näen tuossa hitaassa junassa myös paljon hyvin arkista. Jostain syystä aamulla selkä on jäykkä ja on vaikeahkoa päästä vauhtiin. Ajatuskin tuntuu kulkevan hitaasti, erityisesti ihmisten ja paikkakuntien nimien hakeminen keskusmuistista on hidasta. Onneksi ulkoinen muistini on usein apuna, kysyn vaimoltani. Joskus etsimme jotakin kadonnutta henkilön nimeä. Toinen sanoo: ”Se alkaa K:lla”, toinen sanoo ”Siinä on ainakin U”. Lopulta tunnin kuluttua tai seuraavana päivänä nimi on pulpahtanut jomman kumman käyttömuistiin.
Mutta ajan kulku itsessään muistuttaa Pendolinoa tai Tokion superjunia. Aamupäivä hujahtaa ohi lukemalla lehti, aamupalaa napostellessa, lenkillä käydessä ja lounaan alkavassa valmistelussa. Ei se ennen niin mennyt. Kello oli yhdeksän, kun jo oltiin baanalla. Pelkään hetkeä, jonka kaltaisia on joskus nähnyt ympärilläni: ”Emme voi tulla teille tänään, minulla on hammaslääkäri ylihuomenna!”. Joku tutkija (nimeä en muista!) on joskus jollain tavalla (en muista miten), todistanut, että aika kuluu vanhemmiten nopeammin.
”Eräs outo asia on myös se, että vanhat aikalaisystävät näyttävät niin kovin vanhoilta itseen verrattuna. Tästä en ole lukenut mitään tutkimuksia, se vaan on niin. Hassua.”
Onneksi on niitä hetkiä, joissa vielä kokee olevansa ihan normaali(ikäinen). Pelatessani golfia jaksan kiertää kentän (n.12km) ja lyödä edelleen pääsääntöisesti pidemmälle kuin nuoret kanssapelaajat. Koen siitä salaista mielihyvää. Lyöntien tarkkuudesta en sanonut mitään. Eikä kolota tai ahdista. Mutta kun ajaa kotiin ja nousen autosta tai yritän nousta, niin selkä on jumissa.
Ihmettelen usein, kuinka moni sanoo, ettei kadu elämässään mitään tai kaikki on mennyt niin kuin pitääkin. Minä ainakin kadun monia asioita ja ratkaisuja. Se on tietenkin turhaa, sillä ei ole mitään tutkittua tietoa siitä, että ne ”toiset valinnat” olisivat johtaneet parempaan lopputulokseen. Siksi lienee parempi keskittyä nykyhetkeen ja pohtia tulevaisuuden yleiskaavaa.
Tulevaisuuteen liittyy ainakin neljä hiukan keskeneräistä kirjaa, tehty n.90-95%. Yhtä näistä viimeistelemme tyttäreni Elinan kanssa johtamisen ja työelämän ihmiskäsityksestä. Muista ei tässä yhteydessä enempää. Syksyllä ehkä kuuluu ja näkyy tältä saralta. Blogiani en ole vielä avannut ja vloggaaminenkin alkanee vasta kesän jälkeen.
Oikein antoisaa kesän tuloa ja siunausta kaikille.
Liity mukaan Nextmile -yhteisöön. Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa Facebook / Twitter / LinkedIn / Instagram niin saat tiedon tuoreeltaan uutisista ja mm.Mikon uusimmista kirjoituksista.
Mistä aiheista haluaisit lukea seuraavaksi?
Mikko on Nextmilen alkuperäinen kehittäjä ja aktiivisesti mukana palvelun jatkokehityksessä ja asiakastyöskentelyssä.
mikko@nextmile.fi