Olen vieraillut Virossa kymmeniä kertoja. Ensimmäinen kokemukseni on vuodelta 1989, jolloin se kuului vielä Neuvostoliittoon. Siitä matkasta saisikin mainion matkakertomuksen, mutta ehkä sitten joskus. Tuon ensivisiitin suuri anti on tietysti siinä, että näin miten sukulaiskansamme eli silloin, kun isoveli valvoi. Ehkä vieläkin merkittävämpää on ollut nähdä Tallinnan huikean nopea nousu länsimaiseksi kaupungiksi lähes jokavuotisilla matkoillamme, monina vuosina useankin kerran. Tätä taustaa vasten on ilo esitellä Viroa parin kohteen kautta. Erittäin hieno kokemus on käydä myös Hiidenmaalla, Muhulla, Saarenmaalla, Tartossa…, mutta niistä sitten joskus toiste.
Alla olevasta linkistä aukeaa muutama matkakertomus Tallinnasta ja Pärnusta. Tallinna alkaa olla tuttu kohde kaikille suomalaisille, mutta Pärnun ovat löytäneet lähinnä ne, jotka kulkevat siellä vuodesta toiseen edullisilla kylpylämatkoilla. Minulla ei ole noista matkoista kokemusta, sillä kuulun ”miehiin, jotka kulkevat omia polkujaan”. Olen omaksunut tämän tavan perustaessani yhden miehen matkatoimiston Asko-Toursin, jonka asiakaskuntakin on erityisen suppea: Vain me kaksi eläkeläistä. Yli 10 vuoden kokemuksella voin toki sanoa, että tuo ratkaisu on osoittautunut mielekkääksi, edulliseksi, aikaa vieväksi ja kaikessa suhteessa kannattavaksi. Pitäisiköhän asiakaskuntaa laajentaa 😊 Mutta asiaan:
Sivuillani esiteltävät matkakertomukset esittelevät Tallinnasta muutaman hyvän kohteen sekä mm. vinkin ajella kaikki raitsikkalinjat päästä päähän. Kirjoituksista löytyy muutama hyvä hotelli- , kulttuuri- ja ravintolavinkki sekä käymisen arvioisia kohteita.
Pärnusta on pari henkilökohtaista matkapäiväkirjaa, joista kyllä saa erittäin hyviä vinkkejä viettää aikaa tuossa erittäin miellyttävässä kylpyläkaupungissa. Löysimme myös niin hyvän hotellin, että palasimme samaan majapaikkaan jo muutaman kuukauden kuluttua. Matkapäiväkirjat ovat valitettavasti pdf-muodossa, sillä tein ne siinä vaiheessa, kun käytin toista ohjelmaa aloittaessani bloggausharrastuksen. No, yhdellä ylimääräisellä klikkauksella nekin aukeavat. Niin, paljastan myös miten pääsee muutamalla eurolla Tallinnasta Pärnuun.
Jatka tästä 👉 Appa matkustaa blogiin tutustumaan Viron matkakokemuksiin.
Tämä on kevään viimeinen kirjeeni teille arvon seniorit. Olisi todella kiva kuulla jotain palautetta näistä ensimmäisistä vinkeistä. Kannattaako tätä jatkaa vai riittääkö, että käytte lueskelemassa sivuiltani viikoittain ilmestyviä matkapäiväkirjoja? Jos haluatte vaikuttaa asiaan, laittakaa kommenttinne tähän alle tai sähköpostia osoitteeseen asko@leppilampi.com.
Oikein hyvää hellekesän jatkoa ja terveiseni sateisesta New Yorkista, jossa olen keräämässä lisää matkakokemuksia.
Matkailuterveisin,
Appa
Motto: Tehdään elämämme parhaista vuosista vieläkin parempia matkailun avulla!
Liity mukaan Nextmile -yhteisöön. Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa Facebook / Twitter / LinkedIn / Instagram niin saat tiedon tuoreeltaan uutisista ja Askonkin uusimmista kirjoituksista.
Mistä matkakohteista haluaisit lukea seuraavaksi?

Asko jäi eläkkeelle vuonna 2014 ja huomasi lähes heti olevansa ”Ei koskaan eläkkeelle” ry:n jäsen. Hän on keskittynyt viime aikoina lähinnä matkustelemaan ja mökkeilemään. Asko on yrittänyt lopettaa yrittäjän hommat, mutta eihän se ole onnistunut. Elämällä pitää olla tarkoitus, joten hän valmentaa edelleen silloin tällöin työyhteisöjen johtoa ja henkilöstöä toimimaan yhdessä.
asko@leppilampi.com