Seniorimatkailuun liittyvän 10-osaisen kirjoitussarjani tavoite on, että saatte matkakertomuksistani apua tulevien matkojenne suunnitteluun, jos tavoitteenanne on matkustaa edullisesti, luksusta väheksymättä.
Ensimmäiset matkasuositukseni ovat Gdansk Puolassa ja sen naapurikaupunki Sopot. Yritän perustella kirjoituksissani, miksi niihin kannattaa mennä, mitä kokea, miten liikkua lentokentältä keskustaan yms. Annan matkablogeissani vinkkejä myös lentojen ja hotellien varaamisesta. Vihjaan myös miten kannattaa laittaa jäitä hattuun istumapaikkojen varaamisessa, mikäli valitsee lentoyhtiöksi Turusta lentävän Wizzairin. Toki sinne pääsee myös Helsingistä esim. Finnairin suorilla lennoilla, mutta niistä joutuu maksamaan vähän enemmän.
Gdanskista on tullut turkulaisten Tallinna johtuen halvoista suorista lennoista ja kauniista kaupungista. Uskallan suositella, että alkakaa etsiä lentoja keväiseen Gdanskiin. Jos menette kesällä, yöpyisin ehdottomasti myös Sopotissa, jossa on maanmainio varpaistelupaikka. Sitä voisikin kutsua turkulaisten Pärnuksi, sillä molemmilla kaupungeilla on yhtäläinen kylpylähistoria ja muutenkin niillä on paljon yhteistä pitsihuviloineen.
Kertokaa juttujeni jäljessä olevalla kommenttipalstalla omia kokemuksianne ja suosituksianne, jotta voimme laittaa hyvän kiertämään.
GDANSK – VIERAILUN ARVOINEN PAIKKA
Kolme kuukautta #eläkeläiselämää ilman ulkomaanmatkaa alkaa hipoa jo ennätyksiä tällä vuosituhannella. Onneksi 43-vuotishääpäivämme lähestyi ja oli riittävä syy tutkailla lentotarjouksia. Mielessämme on usein ollut, että Gdansk pitäisi käydä vilkaisemassa. Se realisoitui yllättävän nopeasti, kun löysin tuon uskomattoman edullisen lentotarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. Kannattiko tuo satsaus, selviää, kun lukee tämän matkakertomuksen?
“Asko Tours” on ainoastaan omiin matkoihimme erikoistunut halpamatkatoimisto, joka ei todellakaan karta luksusta. Kun lennot oli varattu, alkoi hyvien, mutta halpojen hotellien metsästys. Kohtuullisen kovan ja aikaa vievän (onneksi aikaa on ja lisää tulee) ristiintaulukoinnin jälkeen päätin varata 1. yön hotelli Admiralista vanhasta kaupungista mahdollisuudella perua varaus vielä edellisenä päivänä. Hotelli Hiltonin valitsimme toiseksi yöksi lentokentän kupeesta syystä, että kone lähtisi aamulla klo 10. Molempien hinta aamiaisineen oli noin 100 euroa. Arviot siitä, miten valinnat onnistuivat, löytyvät, kun jatkat lukemista.
Jatka tästä Appa matkustaa blogiin jatkamaan Gdanskin matkan lukemista:
SOPOT – PUOLAN KESÄPARATIISI
Olemme oppineet tuntemaan Sopotin kansainvälisistä laulukilpailuista, joissa Marion Rung on käynyt hakemassa voiton peräti kaksi kertaa (1974 ja 1980). Nyt tuo 40 000 asukkaan Puolan Rivieeraksikin tituleerattu upea kesäkaupunki jäi ainakin meidän muistiin rantakaupunkina, jonne voisi vaikka palata. Se toi mieleen pari muuta Itämeren rantakaupunkia nimittäin Virossa sijaitsevan Pärnun ja Latviassa Riikan kupeessa suosiota nauttivan Jurmalan. Kaikki ovat vanhahkoja kylpyläkaupunkeja ja niissä on pitkä, hienohiekkainen ranta, joka vetää pakosta varpaistelemaan. Niin kävi nytkin, kylmähköstä syyssäästä huolimatta. Tässä muutama herkkupala tuosta kauniista kaupungista, jossa kylpylätoiminta alkoi jo 1823 ranskalaislääkäri Jean Georges Haffnerin toimesta.
Jatka tästä Appa matkustaa blogiin jatkamaan Sopotin matkan lukemista:
Tehdään elämämme parhaista vuosista vieläkin parempia matkailun avulla!
Matkailuterveisin,
Appa
Liity mukaan Nextmile -yhteisöön. Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa Facebook / Twitter / LinkedIn / Instagram niin saat tiedon tuoreeltaan uutisista ja Askonkin uusimmista kirjoituksista.
Mistä matkakohteista haluaisit lukea seuraavaksi?

Asko jäi eläkkeelle vuonna 2014 ja huomasi lähes heti olevansa ”Ei koskaan eläkkeelle” ry:n jäsen. Hän on keskittynyt viime aikoina lähinnä matkustelemaan ja mökkeilemään. Asko on yrittänyt lopettaa yrittäjän hommat, mutta eihän se ole onnistunut. Elämällä pitää olla tarkoitus, joten hän valmentaa edelleen silloin tällöin työyhteisöjen johtoa ja henkilöstöä toimimaan yhdessä.
asko@leppilampi.com