Kesä ja kärpäset

Kategoria: Identiteetti
Tagit: , , , , , , ,
Julkaistu: 26.6.2019




Kärpänen surisi lasitetun parvekkeeni ovenraosta mahtaillen sisään. Se kaarsi pienessä kaksiossani muutaman kierroksen ympäri kuin tarkistaakseen, millaiseen paratiisiin se oli lentänyt. Sitten se asettui kukkapurkkiin, johon olin juuri vähän aiemmin lisännyt kanankakkaa. Epäilemättä se tunsi olonsa kukkapurkissa kotoisaksi, koska viihtyi siinä niin kauan.

Oikaisen kevyen lounaan päätteeksi itseni hetkeksi olohuoneen sohvalle. Olo on raukea. Mutta jo tovin kuluttua kärpäsen surina havahduttaa minut taas. Se laskeutuu käsivarrelleni, surisee korvani yllä, pyörii siinä jonkin aikaa ja lähtee sitten taas matkoihinsa. Tällä kertaa se pysähtyy kattoon ja pysyy siinä. Sitä katsellessani minusta tuntuu, että olen itsekin kärpäsenä katossa huoneessa, joka on ylösalaisin. Me tarkkailemme toisiamme, minä kärpästä ja kärpänen minua.

”Eläkeläisenä tunnen itseni usein ’kärpäseksi katossa’. Se on tuttu olotila.”

Tunnen olevani valtavirran ulkopuolella. Seuraan kaikkea hiukan sivusta. Siitäkin huolimatta, että meitä eläkeläisiä on jo paljon. Virkamiesten mielestä meitä on ihan liikaa. Mitä kauemmin aikaa kuluu eläkkeellejäämisestä, sitä enemmän tunnen olevani kärpäsenä katossa. Erilaiset suhteet hiipuvat kuin varkain kunkin fyysisistä, henkisistä tai taloudellisista rajoitteista riippuen. Siinä vaiheessa, kun asiaan itse mahdollisesti havahtuu, hautajaisia on jo useammin kuin muita ’joukkotapaamisia’. Viimeinenkin oljenkorsi murtui.

”On hyvä rakentaa edes joitain siltoja.”

Digikaverit ovat tulleet tilalle. Päivittäiset etäkontatktit syövät aikaa. Huomaan viettäväni  ison osan päivästä ruutua tuijotellen ja vastaillen viesteihin tai kommentteihin, joiden sävy usein jää hymiöistä huolimatta hieman epäselväksi. Kehonkieli puuttuu. Ja yhtäkkiä kello on jo paljon! Olen liittynyt myös eläkeläisten kerhoon, jotta näkisin edes vilauksen lajitovereistani. Kerran viikossa, paitsi kesällä, harmaahapsiset naiset ja miehet kokoontuvat yhteiseen kahvihetkeen. Kokemuksen rintaääni puhuu, yleensä yhteen ääneen. Diagnoosit sinkoilevat ilmassa. Kahvi on hyvää eikä kyytipojassakaan valittamista ole. Joskus kokouksessamme vierailee ulkopuolinen, paikallisen vanhusneuvoston jäsen tai tekohammasasiantuntija.

”Vakiojäsen lausuu muutaman ajatuksen ystävyydestä. Niin on tunti kulunut, ja kaikilla on jo kiire päivälevolle.”

Eläkeläisenä maailmani on muuttumassa yhä enemmän staattiseksi. Se minua huolestuttaa. Dynaamisuus ja muutos tuntuvat olevan jossain muualla. Jos jotain huushollissani pörräävältä kärpäseltä kadehdin, sen ääreisnäköä ja laajakulmaa. Kun maailma, ainakin median esittämä, on jälleen kerran murroksessa ja muuttumassa, siitä saattaisi olla hyötyä. Mutta yhtä lailla kuin laajakulmaa toivon omaavani myös hyvän syvyysnäön, sillä mielestäni tärkeämpää (tai ainakin yhtä tärkeää) kuin kysyä mitä, on oivaltaa miksi. Osaisi väistää ne kärpäslätkän iskut.

Havahdun taas sijaltani kärpäsen surinaan. Se on laskeutunut katosta ja surisee korvani yllä. Huitaisen sitä. Siinä samassa se katoaa ovenraosta parvekkeelle ja ulos. Kyllä eläkeläisen elämässäkin saa olla kunnon positiivista pöhinää!

 

 

Liity mukaan Nextmile -yhteisöön. Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa Facebook / Twitter / LinkedIn / Instagram niin saat tiedon tuoreeltaan uutisista ja mm.Lean uusimmista kirjoituksista. 

 

Mistä aiheista haluaisit lukea seuraavaksi?

%d bloggaajaa tykkää tästä: