Työläintä on olla joutilas

Kategoria: Tarinat
Tagit: , , , , , , , , , , ,
Julkaistu: 5.9.2019




Kello pirisee syksyisen koleana aamuna. Pimeys tuntuu nielaisevan harvat valot ja kaatuvan päälle. En millään jaksaisi nousta sängystä, mutta on pakko nousta ylös ja valmistautua töihin. Työsopimus velvoittaa ja työyhteisö odottaa. Tuntuuko tutulta?

Tilanne voi olla varsin toisenlainen, jos töihin ei tarvitsekaan lähteä tavalliseen tapaan joka aamu. Kun ennen eläkeikää työssä on pitänyt käydä tienaamassa sekä senhetkistä että tulevaa toimeentuloa, työnteko eläkeläisenä saattaa parhaimmillaan tuntua vapaaehtoiselta panostukselta omaan elämänlaatuun. Ainakin niin kauan kuin siitä ei tee itselleen mitään pakkopullaa. Miksi siis vaihtaa vapaaehtoisesti jo kertaalleen tienattu joutilas arki iloisesti poreilevaan työpäivään?

”Työ karkottaa luotamme kolme pahaa: ikävän, paheen ja puutteen”, totesi jo Voltaire aikoinaan.

Yleensä vaihtelu myös virkistää. Jos työjaksot pystyy itse suunnittelemaan ja sovittamaan muun elämäntilanteen ja menojensa mukaan, voi väliaikoina taas toteuttaa omia toiveitaan, matkustaa, harrastaa ja kuntoilla.  Saattaa olla myös palkitsevaa huomata, että omille taidoille löytyy vielä käyttöä. Samalla työn tohinassa muisti ja aivot saavat tuiki tarpeellista verryttelyä.

Jatkuvasti samana pysyvä kotiympäristö voi vähitellen alkaa tympäistä ja ahdistaa. Se ei tarjoa enää vaihtelevia ja tarpeellisia ärsykkeitä intuitiollekaan. Mielenkiinto ja innostus latistuvat. Vaikka herra Kahnemanin mukaan intuitio ei ole aina luotettava päätöksenteossa, rohkenen väittää, että ainakin luovuus siitä pitää. Sitä paitsi ajan hengessä mukana pysyy parhaiten, kun menee sinne, missä tapahtuu ja luodaan jotain uutta. Uudet sosiaaliset tilanteet haastavat sopivasti myös kokenutta tekijää. Ihmisten kohtaaminen ei ehkä vähään aikaan ole ollut jokapäiväistä tai itsestään selvää.

Ikääntyneillä henkilöillä kuitenkin jo on sitä tarpeellista sosiaalista pääomaa,
joka nykyisessä työkulttuurissa tuntuu välillä häviävän jonnekin.

Kun työnteon houkuttavuutta arvioi, sen tuoma rahallinen lisäansiokaan ei ole vähäisin tekijä, ainakaan yksin elävälle. Välttämättömät menot kun ovat lähes samoja, oli sitten ansiotyössä tai eläkkeellä. Moni eläkeläinen tippuu työsuhteen loputtua kaikkien työsuhde-etujen ulkopuolelle. Jos esimerkiksi työpaikassa on ollut työterveyshuolto, omat menot jopa kasvavat. Ensimmäisenä tingitään vähemmän välttämättömistä menoista. Kun jotkut kulut kasvavat, on tingittävä toisista. Aina ei eläkeläiselle ole tarjolla eläkeläisalennuksiakaan.

Onnellista olisi, jos voisi ja saisi tehdä työtä, josta todella pitää ja jota tekee mielellään.

Kaikkein mieluiten tekisin itse jotain sellaista työtä, jossa voi yhdistää työn ja harrastuksen; kirjoittamisen, lukemisen, luonnon, käsityöt. Muodolliset pätevyysvaatimukset saattavat tietysti muodostua kynnykseksi, mutta optimistinen ja utelias luonne ei siihen kompastu. Toisaalta monta koulutusmankelia läpikäynyt osaa jo soveltaa oppimaansa ja tietää, miten kartuttaa edelleen osaamistaan. Uuden oppiminen voi haastaa sopivasti konkarinkin. Työ tekijäänsä opettaa pätee tässäkin.

 

 

Liity mukaan Nextmile -yhteisöön. Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa Facebook / Twitter / LinkedIn / Instagram niin saat tiedon tuoreeltaan uutisista ja mm.Lean uusimmista kirjoituksista. 

 

Mistä aiheista haluaisit lukea seuraavaksi?

%d bloggaajaa tykkää tästä: