Elämänmittainen kasvutarina

Kategoria: Identiteetti
Tagit: , , , , , ,
Julkaistu: 20.3.2019




Mitä yhteistä on ihmisellä ja puulla? Molemmat ovat eläviä. Mutta mitä eroa on ihmisellä ja puulla? Toinen kasvaa niin kauan kuin se vain ikinä voi.

 

Ihmisen kehitys ja voimavarat joutuvat syyniin tyypillisesti suurissa murroskohdissa, kuten eri ikäkausien vaihtumisissa, perheen ja lasten elämänvaiheissa, tutkinnoissa, töissä – ja lopulta eläköitymisessä. Kun murroskohta on hallittu ja halutun kaltainen, ihminen kukoistaa entistä upeampana. Mutta jos kaikki ei mennytkään kuin strömsöössä tai murros ilmentyi salamana muutoin kirkkaalla taivaalla, voi aiempi haavekuva osoittautua utuiseksi ja silloin edessä on kriisi.

Kuinka pitkäksi puu kasvaa?

Puu kasvaa niin pitkäksi kuin se ikinä voi. Mutta entä ihminen? Jossain kohdassa ihmisen kasvu voi hidastua ja jopa loppua. Loppuelämä eletään sitten niissä raameissa, jotka siihen mennessä on saavutettu. Mistä tämä johtuu?

Tyypillisesti katse kohdistuu kasvatukseen ja kotiin: kasvun eväät ja esimerkit saadaan kotoa. Voi olla, että ihminen uskoo omaan kehitykseensä niin vahvasti, ettei häntä estä mikään eikä kukaan eikä ikinä. Varsinkin ne elämän murroskohdat ovat tässä juuri merkittäviä.

Joskus oma kuva itsestä on niin fiksautunut tiettyihin raameihin, ettei tule edes mieleen, että minustahan lopulta on vaikka mihin – ja oikeastaan mihin vain!

Jossain vaiheessa ihmisen kasvu tyrehtyy. Iso riski sille on juurikin erityisesti epätyydyttävä murroskohta, kun ihminen reväistään tutuista piireistään irti tavalla, joka tuntuu kuin juuriltaan nostettaisiin. Ihminen voi lamaantua, hämmentyä, kumartua ja kasvu päättyy.

Vertaa puunoksan katkeamista ihmisen luun murtumiseen: puun oksa on kerta kaikkiaan irti ja poikki ja mennyttä. Ihmisen luu sitä vastoin alkaa itse korjaamaan itseään: oikein aseteltuna korjautuu jopa ihan entiselleen. Mutta ilman kipsiäkin ihmisen keho tekee kaikkensa, että luu luutuu joka tapauksessa.  Miksei näin voisi olla myös muissa kriiseissä, ilman fyysistä rikkoutumista?

Kun puu kaadetaan kannoksi, voisi kuvitella sen harmittavan puuta. Mutta ei – eikä aikaakaan, kun kannen kupeesta pilkistää pirtsakka varpu: heipä hei kaikki, täällä minä olen ja entistä kauniimpana ja kasvavana! Tällaisiako ovat ihmiset, jotka urheasti vain sinnittelevät eteenpäin, ilman huolen häivää siitä, etteikö heistä olisi siihen?

Tällaisten ihmisten piirteitä me ihailemme: ryysyistä rikkauksiin, vaatimattomista oloista suuriksi johtajiksi.

Tällaiset ihmiset saavat joskus aikaan myös kateutta ja katkeruutta: onhan se sille helppoa, kun on … noh…. tuommoinen. Siis millainen? Sitä kannattaa mietti ja peilata itseen. Ketä minä ihailen ja miksi – ja miksen voisi itsekin olla ja toimia kuin ihailemani ihminen? Kuka minua lopulta estää, tuo peilistä tuijottava tyyppikö?

 

 

Liity mukaan Nextmile -yhteisöön. Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa Facebook / Twitter / LinkedIn / Instagram niin saat tiedon tuoreeltaan uutisista ja mm.Tarjan uusimmista kirjoituksista. 

 

Mistä aiheista haluaisit lukea seuraavaksi?

%d bloggaajaa tykkää tästä: