Arvot, jotka muuttavat elämää

Arvoista puhuminen voi yhtä hyvin palvella tarvetta kertoa elämän suurimmista ja syvällisistä merkityksistä kuin...

Työläintä on olla joutilas

Kello pirisee syksyisen koleana aamuna. Pimeys tuntuu nielaisevan harvat valot ja kaatuvan päälle. En millään jaksaisi nousta sängystä, mutta on pakko nousta ylös ja valmistautua töihin. Työsopimus velvoittaa ja työyhteisö odottaa. Tuntuuko tutulta? Tilanne voi olla...

Nextmile eteni Digiarvoa 2019 -kilpailun finaaliin!

Digiarvoa 2019 -kilpailussa haettiin huippuluokan digiarvoa tuottavaa ideaa tai hanketta. Kilpailussa arvioidaan, kuinka idea tai hanke edistää Suomen kilpailukykyä ja yhteiskunnallista kehitystä sekä hyvinvointia. Muita kriteerejä ovat idean tai hankkeen uutuus ja...

Kyllä aikaa on, mutta ikä loppuu

Suomen kielessä on monta sananpartta, joissa on mainittu sana aika. Tutuimpia lienevät sanonnat Aika aikaa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin; Aika haavat parantaa; Aika on rahaa. On huimaavaa ajatella, miten monin tavoin aika on mukana kaikessa inhimillisessä...

Kesä ja kärpäset

Kärpänen surisi lasitetun parvekkeeni ovenraosta mahtaillen sisään. Se kaarsi pienessä kaksiossani muutaman kierroksen ympäri kuin tarkistaakseen, millaiseen paratiisiin se oli lentänyt. Sitten se asettui kukkapurkkiin, johon olin juuri vähän aiemmin lisännyt...

Mitä minusta jää!

Otsikko ei ole varsinaisesti kysymys, pikemminkin se herättää mietteitä siitä, mitä haluaisin että minusta jää “elämään” siinä vaiheessa kun pitkä ja monivivahteinen työura vaihtuu johonkin muuhun. Nykyisen aineettoman työni varsinaista jälkeä on ehkä vaikea hahmottaa...

”Hanke onnistui kokonaisuudessaan erinomaisesti”

Lanseerasimme Nextmile-ohjelman ensimmäisen version vuoden 2018 alussa ja siitä lähtien olemme kehittäneet sitä asiakkaidemme kanssa eteenpäin. Kohderyhmämme on työelämän kokeneet konkarit eli eläkeaikaa lähestyvät työntekijät. Ja ratkaistava ongelma? Suuri osa...

Nextmile mukaan luomaan standardia ikääntyville työyhteisöille

Vuosi sitten (1.6.2018) olin Upgraded Life Festivalin lavalla keskustelemassa aiheesta aging workforce ja tilaisuuden jälkeen YTL:n Kimmo Konkarikoski tuli keskustelemaan. Kimmon näkökulma tähän ajankohtaiseen asiaan oli standardit ja niiden luominen aging workforce...

Uuden rakentaminen

Kun aloitin loppukesästä 2018 kokonaan uuden yrityksen vetäjänä, minulla oli ja on edelleen vahvat vaateet itselle laadun ja asiakaspalvelun laajuuden sekä tekemisen suhteen. Aloin etsiä itselleni kollegoita, kiinteistönvälittäjiä heti ja tapasinkin ison joukon...

Ensimmäiset 70 vuottani

Varhain vappuaattona klo 4.10 kilahti 70 vuotta mittariini. Vuonna 1949 oli myös aikainen kevät. Jopa Mikkelissä olivat koivut silloin híirenkorvilla. On se niin vaikea uskoa. Juurihan vietimme 60 vuotisbileitäni Vanajanlinnassa, kymmenen vuotta aiemmin samassa...

Nextmile näkyy Kauppalehti Faktassa

Kymmenen vuoden kuluttua eläkkeelle siirtyneiden määrä ohittaa nuorten työikäisten määrän. Paljon voitetaan, jos ihmiset ovat pidempään töissä. Parhaimmillaan seniorit ovat kilpailuetu ja pahimmillaan heidät halutaan ulos ja rekrytoidaan vain nuoria. Ikäjohtaminen tuo...

Eläköityvän yrittäjän kielletyt tunteet

Olemme tottuneet arkitapahtumien kirjossa puhumaan usein kiellettyihin rakkauksiin liittyvistä tukahdutetuista tunteista. Carola (se suomalainen) lauloi kielletyistä tunteista ja Anna Puu koetti rakentaa sääntöjä rakkaudelle, jotta kielletyt tunteet ohjautuisivat edes...

Äijäkö vanha

Ääni kuulokkeissa “Hello” “Hi there” minä vastaan. Tulee hetken hiljaisuus ja sitten kuuluu varovainen kysymys “May I ask, how old are you?”. “Oh sure, I’m quite old dude. Maybe you don’t believe it, but I’ll turn sixty in a month”. Taas lyhyt hiljaisuus, vastapuoli...

Elämänmittainen kasvutarina

Mitä yhteistä on ihmisellä ja puulla? Molemmat ovat eläviä. Mutta mitä eroa on ihmisellä ja puulla? Toinen kasvaa niin kauan kuin se vain ikinä voi.   Ihmisen kehitys ja voimavarat joutuvat syyniin tyypillisesti suurissa murroskohdissa, kuten eri ikäkausien...

Kotini on linnani

Kodin tunnearvo on yhtä tärkeää kuin rahallinen arvo Suurimmalle osalle meistä oma koti on paras paikka maailmassa. Vaikka emme sitä jatkuvasti aktiivisesti ajattele, asumisen merkityksellisyydestä kertoo, että arjessa monessa kohtaa päivää mieleen juolahtaa ajatus...

Eläkkeelle – My ass!

Päivien kadotessa, viikkojen kuluessa, vuosien vieriessä on ollut pakko vähitellen päästää ajatuksiin asia, jota olen yrittänyt aktiivisesti olla miettimättä. Tuo työelämässä mukana olleelle ihmiselle niin iso ja merkittävä virstanpylväs, eläkeikä ja eläköityminen,...

Hei yrittäjä, häämöttääkö eläke?

”Eläkkeelle pitäisi jäädä, mutta kukahan tätä firmaa jatkaisi?” Tämä on ajatus monen yrittäjän mielessä.  Valtakunnallinen Omistajanvaihdosbarometri 2018 kertoo, että Suomessa on lähes 50.000 yritystä, joiden omistaja on jäämässä eläkkeelle seuraavan 10 vuoden aikana....

What’s most important for well-being in later life?

No matter how different full grown 60+ are, there are four steps important to everyone on the road to well-being after working life. Oh, I can easily come up with an answer to that question, was my first response when I was asked to contribute to an international...

Kysy (työ)elämän murroskohdissa: kuka olet?

(Työ)elämän murroskohtiin liittyy kriisejä ja epävarmuutta: mistä löydän sosiaalisen yhteisön eläkkeelle siirtymisen jälkeen? Millä tavalla isyysvapaa tai sairastuminen vaikuttavat työuraani? Olenko riittävän kyvykäs uusissa tehtävissä?   Viimeisin kysymys ja...

“Me voimme yhdessä tehdä työurasta hyvän” – case Kiilto

Tutkailen Kiilto Oy:n verkkosivuja tutustuakseni yhtiön ja Kiilto Family - konsernin toimintaan. Mieleeni jää erityisesti tavoite pysyvään kumppanuuteen asiakassuhteissa. Haastattelen Minna Hurua, joka on Kiilto Family - konsernin Head of People and Culture. Päätän...

Palvele minua

Eläköitymisen paremmasta haltuunotosta ja hallinnasta viimeisten työvuosien aikana puhutaan paljon. Sekä eläkkeelle siirtyvän henkilön että työnantajan näkökulmat tulee huomioida parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Mutta onko omissa työtehtävissä...

HENRY ry blogi: Ikärasismia vai välittämistä?

"Ei tunnu hyvältä, että minut on työnnetty firman ytimestä ulkokehälle!” Näin totesi oman alansa huippuasiantuntija (kutsuttakoon häntä vaikka Heikiksi tässä kirjoituksessa) toissa keväänä kun kävimme keskustelua lähestyvästä eläkeajasta. Keskustelumme liittyi uuden...

Firmat vaihtuu – ihmiset jää

Vaikka useille eläkkeelle jääminen on kauan odotettu hetki ja helpotus, voi arjen rutiinien häviäminen tuntua oudolta. Tilalle pitäisi keksiä mielekästä tekemistä - jotain, jossa olisi rytmiä ja toistuvuutta. Toinen, kenties inhimillisesti jopa suurempi kuormitus voi...

Kaksi tarinaa – kaksi vaihtoehtoista maailmaa

Tarina 1 ”Olen ollut lähes koko työikäni tämän saman yrityksen palveluksessa, noh tai ainakin samalla toimialalla. Eipä tässä valittamista, vaikka kyllä minä joskus unelmoin muunkinlaisesta työstä. Mutta ei minussa ollut riittävästi potkua tekemään mitään suuria...

”En tiedä haluanko elää sellaisessa yhteiskunnassa.”

Keskustelin erään eläkkeelle jääneen naisen kanssa. Hän on tehnyt pitkän uran ja on yksi viisaimpia naisia, joita tunnen, sellaista syvää elämänviisautta, joka ei trendeissä keiku, vaan katsoo elämää yhdistäen historian ymmärrystä ja toiveikasta tulevaisuutta. Se mikä...

HS mielipide: Eläkkeelle siirtyvillä on arvokasta osaamista

Uskomus seniorityöntekijöiden vähenevästä tuottavuudesta on harjaanjohtava. Seuraavan vuosikymmenen aikana suuret ikäluokat eläköityvät. ­Tämä tarkoittaa Euroopassa pitkälti yli 60 miljoonaa eläkkeelle siirtymistä. Suomalaisia on tässä eläkkeelle siirtyvien joukossa...

Been there, done that

Asiakkaan polun rinnalle yrityksissä on noussut ns. työntekijän polku. Sen nähdään usein alkavan siitä hetkestä, kun työsuhde alkaa ja päättyvän työsuhteen päättymisen myötä. Yhä useammin polun alkupäänä nähdään kuitenkin myös jo rekrytointiprosessi. Iso haaste...

Eläköityvät ovat yritysten hyödyntämätön voimavara

Tuetaanko työntekijöitä suunnittelemaan tulevaisuuttaan? Loppuuko tuki siinä kohdassa, kun eläkeikä lähestyy? Suomalaisyrityksissä työntekijöitä kannustetaan kehittymään ja jakamaan osaamistaan kouluttamalla ja tarjoamalla uusia vastuutehtäviä. Työvuosien karttuessa...

Vinkit asuntosijoittamiseen

Autan ja neuvon työssäni useita pääkaupunkiseudun asuntosijoittajia tekemään järkeviä päätöksiä, toimimaan tehokkaasti ja saavuttamaan omat tavoitteet. Ennen kuin kerron pankkimme sijoitusvinkeistä, niin kuvaan lyhyesti tapaani palvella asiakkaitamme. Toivon, että...

10 vinkkiä säästämiseen

Perheemme tahtoo matkustaa parin vuoden sisällä Las Vegasiin. Tahdon matkakassamme olevan riittävä, jotta ison meren takana ei tarvitse pihistellä, vaan voimme tehdä ja kokea sen mitä haluamme. Tätä suunnitelmaa varten olemme säästäneet jo jonkin aikaa. Matkasta ja...

Milloin sinä aloit ajatella ”eläkkeelle jäämistä”?

Missä vaiheessa ja millä tavoin eläkeikä tulee ajankohtaiseksi, on hyvin yksilöllistä: Nyt 57-vuotias nainen on edelleen projektitöissä, mutta hän on käynyt opiskelemaan eläinterapiaa. Hän suunnittelee siirtyvänsä eläkkeelle nykyisistä töistään viimeistään täytettyään...

Viro on muutakin kuin Tallinna

Olen vieraillut Virossa kymmeniä kertoja. Ensimmäinen kokemukseni on vuodelta 1989, jolloin se kuului vielä Neuvostoliittoon. Siitä matkasta saisikin mainion matkakertomuksen, mutta ehkä sitten joskus. Tuon ensivisiitin suuri anti on tietysti siinä, että näin miten...

Asuntoautolla Sveitsissä, maailman kauneimmassa (?) maassa.

Tämä on tämän kevään toiseksi viimeinen postaukseni tähän kirjoitussarjaani yhteistyökumppanini Nextmilen sivustolla. Olemme pysytelleet matkakertomuksissani ensisijaisesti Euroopassa. Mikäli jatkan matkakertomusteni julkaisemista kesälomien jälkeen, vierailemme myös...

Iloa työstä, toisten auttamisesta ja liikunnasta

Heikki Malinen on hakenut Fazerilta skagenit ja istumme pöydän ääreen Nooa Säästöpankin neuvotteluhuoneessa. Heikki on stadista. Jonkun korvissa luonnehdinta voi kuullostaa viittaukselta pöyhkeään henkilöön. Tässä jutussa viittaus liittyy haastateltavan murteeseen ja...

Dubai – mennäkö vai eikö mennä?

Arabiemiraatit muodostuu seitsemästä emiirikunnasta. Dubai on niistä tunnetuin siitä syystä, että se on lähtenyt tosissaan taistelemaan turistien rahoista ennakoiden samalla tulevan tilanteen eli sen, että öljyä ei riitä loputtomiin. Dubai on ottanut selkeäksi...

Budapest on suomalaisten kestosuosikki, eikä syyttä!

Budapest on ollut ja on kaunis kaupunki, joka vetää suomalaisin turisteja magneetin lailla. Osasyynä lienee, että unkarilaisia pidetään meidän sukulaiskansana ja kieliäkin sukulaiskielinä. Olemme käyneet Budapestissa pari kertaa aiemminkin, mutta silti sinne tekee...

Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt

Kokoustaminen on yksi tämän päivän isoja haasteita yrityselämässä. Kun kilometrejä työelämässä on kertynyt riittävästi, alkaa tehottomuus usein tuntua erityisen turhauttavalta: kuka antoikaan luvan, että on ihan ok sopia kokousta kokouksen perään – vaikka mitään...

Seniorimatkaajien TOP-3:een kuuluu ehdottomasti Thaimaa

Olemme käyneet noin 70 maassa. Minulta kysytään usein mikä on paras kohde. Tuohon kysymykseen on mahdotonta vastata, sillä omatkin kriteerini vaihtelevat tilanteen ja tarpeen mukaan. Hieman helpompaa on sanoa, että Thaimaa kuuluu kokemustemme mukaan kolmen parhaan...

“Arvokkain pääomamme on osaava henkilökunta” – case Aquaflow

Puhelimen päässä on Aquaflow-nimisen yrityksen toimitusjohtaja Seppo Wallinmaa ja talousjohtaja Päivi Poutanen. Haastattelen heitä Nextmile-palveluun liittyen. Aquaflow Oy:n työntekijöistä osa on siirtymässä eläkkeelle ja heidän mukanaan yritys on menettämässä...

Somettaako vai eikö somettaa – siinäpä pulma!

Somettajat elävät kuplassa, jossa tykätään samaa arvomaailmaa tukevia postauksia ja eletään tyytyväisinä omaa ajatusmaailmaa ylläpitävän seuraajajoukon kanssa! Näin näkee usein tänä päivänä sanottavan. Somessa vietetään aikaa aivan liikaa ja se aika on poissa vaikkapa...

Kreikan kaunein saari on Santorini

En voi sanoa puhuvani kokemuksen syvällä rintaäänellä, kun väitän Santorinia Kreikan kauneimmaksi saareksi, sillä olen käynyt vain viidellä. Tässä tapauksessa uskon heitä, jotka ovat nähneet ainakin merkittävimmät. Itse luotan toki omiin silmiini (käynnit ja kuvat...

Iiro löysää krakaa

Terapiassani oli 58-vuotias johtaja, jota kutsun tässä Iiroksi. Hänellä oli yli 25 vuoden kokemus saman korporaation eri yksiköissä.  Nousujohteisen uran kruununa oli toimitusjohtajan asema. Kun kysyin ensimmäisen tapaamisen aluksi mikä hänet toi vastaanotolle, Iiro...

Mitä tavis voi oppia huippu-urheilijalta?

Huippu-urheilu eroaa terveys- ja kuntoliikunnasta monella tapaa. Siinä on tavoitteena optimoida ja ajoittaa niin fyysiset kuin henkisetkin ominaisuudet kauden päätapahtumiin tähdäten. Huippu-urheilijan täytyy olla sopivasti itsekäs menestyäkseen. Hän joutuukin...

Sekin tuli nyt todistetuksi, Islanti on satujen saari

Islanti, pieni syrjäinen kumppanimme Pohjoismaiden joukossa on helppo ohittaa, kun miettii matkakohteita. Niin mekin olimme tehneet. Kun yhä useampi lähipiiristämme ja tuttavistamme nosti esiin tuon satujen saareksi kutsutun maan, aloimme etsiä lentoja. Ja pitihän...

Kenen elämää elät?

Viimeistään 60-vuotissyntymäpäivän lähestyessä on aika kysyä, elänkö omaa elämääni. Nuorena valintoihin vaikuttivat suku, koulu ja ystävät, aikuisena ura ja oma perhe ylläpitävät elämän rytmiä ja omat henkilökohtaiset haaveet jäävät helposti varjoon. Moni ehtii...

Elätkö arvojesi mukaista elämää?

Välillä on hyvä pysähtyä arvojensa äärelle. Niiden kirkastaminen konkretisoituu kysymällä itseltään kysymykset: Mikä on minulle tärkeää? Mitä arvostan eniten elämässäni? Ja millaisena ihmisenä haluan itseni muistettavan?   Arvojen kirkastaminen on tärkeää myös...

“Kai tulet meitä aina välillä moikkaamaan?”

Istun alas harjoitteluni ensimmäistä tehtävää varten. Haastattelen Nextmile-palvelun coach Sirkku Tapeinopoulosia ja aloitusajankohdaksi olemme sopineet klo: 9.30. Soitan minuuttia ennen sovittua ajankohtaa ja Sirkku vastaa iloisena kuten edellisenä päivänä...

Yodat keskuudessamme

Jo vuosia on yrityksissä ja julkisessa keskustelussa arvioitu ja tutkittu muuttuvaa työelämää. Teemoina murroksessa ovat mm. työhyvinvointi, teknologia sekä arvomaailma ja yrityskulttuuri. Yhtäällä näemme miten työ irtoaa paitsi ajasta, myös paikasta ja jopa...

Kirsikkapuita katselemaan Tukholmaan!

Seniorimatkailuun liittyvän blogikirjoitussarjani toinen kohdesuositus on Tukholma ja sen keskustassa oleva Kungsträdgårdenin puisto. Olemme käyneet siellä viime vuosina muutaman kerran eikä sen lumo häviä mihinkään. Tähän saakka se on yhdistynyt laivaristeilyyn...

Tervetuloa nojatuolimatkoille eri puolille maailmaa, aluksi Puolaan!

Seniorimatkailuun liittyvän 10-osaisen kirjoitussarjani tavoite on, että saatte matkakertomuksistani apua tulevien matkojenne suunnitteluun, jos tavoitteenanne on matkustaa edullisesti, luksusta väheksymättä. Ensimmäiset matkasuositukseni ovat Gdansk Puolassa ja sen...

Miten saat työntekijäsi aidon innostuksen esiin

Osaatko sanoittaa työntekijöittesi osaamisen? Tiedätkö, millaisia tietoja ja erityisesti taitoja yrityksestäsi lähtee eri työntekijöiden mukana? Löytyykö teiltä menettelytavat sen varmistamiseksi, että elintärkeät taidot jäävät tavalla tai toisella taloon osaajan...

Käytännön vinkkejä matkailijoille

Aloitan seniorimatkailuun liittyvän kirjoitussarjani antamalla ”Käytännön vinkkejä matkailijoille”. Ne perustuvat pitkäaikaisiin kokemuksiimme, joita olemme saaneet vierailtuamme noin 70 maassa. Toivon, että saatte niistä apua tulevien matkojenne suunnitteluun, jos...

Laiturilla

Vuosia sitten kävelin laiturinnokkaan silloin noin 3-vuotiaan kummityttöni vierelle. Hän liikutteli haavia rauhallisesti vedessä, pienten kalaparvien joukossa. Kysyin häneltä, mitä hän teki? Tyttö vastasi: ”Minä haaveilen”. Missä vaiheessa minä lopetin haaveilemisen?...

Nextmile näkyy Telma -lehdessä

Eläkkeelle siirtyminen on elämänmuutos, joka herättää ristiriitaisia tunteita. Siinä missä toinen laskee kuukausia, viikkoja ja päiviä eläkeikään, toinen siirtää ajatusta hamaan tulevaisuuteen.   Näin todetaan uusimmassa Telma -lehdessä. Telma on Työsuojelurahaston ja...

Kiinnostaako työn tekeminen vielä eläkeaikanakin

Joko eläkeaika lähestyy? Oletko ajatellut, että olisi mukava pysyä jollakin tasolla ajan hermolla vielä eläkkeellä ollessakin? Töitä ei toki ilmaannu itsestään kokeneellekaan tekijälle ja siksi tätä on hyvä pohtia ajoissa. Suunnittelua helpottaa, mikäli tiedät, mikä...

Liikuntalääkettä aamuin illoin

Oletko koskaan lukenut ottamasi lääkkeen pakkausselostetta? Jos selasit sitä ennen pillerin lääkkeen nauttimista, pisti pitkä lista haitallisia sivuvaikutuksia varmasti ainakin harkitsemaan kahdesti ennen nielaisua. Kuten kaikki lääkkeet, liikuntalääkekin voi...

On se niin vaikeata…

Eläkkeellä olevan yrittäjänhän tunnistaa siitä, että hän tulee lenkkarit jalassa työpaikalle. Niillä olen sipsutellut jo kuusi vuotta, välillä vähentäen ja taas lisäten työtä. Tokihan mieltä on helpottanut se, etten ajattele enää entisin eläke-käsittein. Pohdin asiaa...

Jos olet eläkkeellä, voitko tehdä töitä?

Yhä useampi eläkeläinen haluaa tehdä töitä, vaikka ei olisi pakko. Tätä samaa pohdintaa tekee kokemuksemme mukaan moni vielä työelämässä oleva työntekijä, jonka eläkeaika häämöttää muutaman vuoden päässä. Mikä sitten on mahdollista ja mikä ei? Mitä muut ovat tehneet...

Nextmile syntyy yhteistyössä

Kehitysryhmä kutsui kymmeniä innokkaita haastateltavia Innovation House Finlandin tiloihin syyskuun 12. ja 13. päivä. Näiden kahden arvokkaan päivän aikana saimme jälleen lisää uusia ajatuksia ja vahvistusta sille, että Nextmile on jotakin sellaista, joka kannattaa...

Työsuojelurahasto rahoittamaan Nextmilen palvelumuotoilua!

Teimme kevään 2017 aikana markkinaselvitystä Nextmile-ideamme osalta ja selvityksen lopputulos oli ilmiselvä, tämänkaltaiselle kokonaisvaltaiselle palvelulle on tarvetta! Erityisesti eläkeikää lähestyvät työntekijät kokevat, että kokonaisvaltaiselle palvelulle on...