Laiturilla

Kategoria: Tarinat
Tagit: , , , , ,
Julkaistu: 1.3.2018




Vuosia sitten kävelin laiturinnokkaan silloin noin 3-vuotiaan kummityttöni vierelle. Hän liikutteli haavia rauhallisesti vedessä, pienten kalaparvien joukossa. Kysyin häneltä, mitä hän teki? Tyttö vastasi: ”Minä haaveilen”.

Missä vaiheessa minä lopetin haaveilemisen? Ja mistä tuo ajatus nyt tupsahti mieleeni? Ehkä siitä, että minulle tapahtuneet asiat tuntuvat täyttymyksellisemmiltä silloin kun huomaan joskus niistä haaveilleeni. Muut tapahtumat voivat olla myös tosi myönteisiä, mutta enemmänkin onnenkantamoisia tai sattumaa.

Entä vaikuttaako aktiivinen haaveilu myönteisesti juuri noiden täyttymykselliseltä tuntuvien asioiden toteutumiseen? Todennäköisesti kyllä.

Uskon että haaveiluuntaipuvaisuus on muuttunut sukupolvien aikana: kun äitini oli ollut jo hyvän aikaa eläkkeellä ja sairastumisen hetkellä pohti tekemättömiä asioita, kysyin häneltä mistä hän on haaveillut, kenties ihan nuorena tai muuten vain elämänsä varrella. Kysymys nostatti hänen kulmiaan: ”haaveillut, minäkö?” No niin, sinäpä juuri. Vastaus oli kuitenkin ehkä tuolle ikäpolvelle tyypillinen: aktiivista haaveilua ei oikein ole tunnistettavissa, elämä on ollut ihan hyvää ja toiveet liittyvät enemmänkin jälkipolvien onnellisuuteen.

Hän pohti asiaa ja lopulta tunnisti yhden haaveentapaisen, mutta haaveilun hyödyntämiseen ehkä tottumattomana ei ollut oikeasti koskaan kai ajatellut sen kuitenkaan toteutuvan: kirja, sellaisen hän halusi tehdä. Ja taidetta, siis oikeita tauluja. Oma taidenäyttely? No huh, nyt menee revittelyn puolelle. Mutta koska tämä kaikki oli vain ohimenevä haiku, ei sen eteen koskaan ollut tullut tehdyksi mitään konkreettista. Ehkä se osuisi kohdalle jos osuisi, kuten mikä tahansa muukin asia, tai sitten ei.

Oma ikäpolveni – me 50+ ikäiset – sitä vastoin taidamme olla erilaisia. Olen haaveillut elämäni aikana, eikä se ole ollut mitään höttöä yläpilveä vaan ihan konkreettisia asioita joita halusin saavuttaa. Mutta totuus on, etten ole oppinut taitoa kotoa, enkä ole nähnyt haaveilua konkreettisena voimavarana vaan ehkä se on tullut osaksi minua nykyisen elämänmenon ja moninaisten mahdollisuuksien näkemisen myötä: mitä minä päätän haluta tästä kaikesta, ja mikä näistä mahdollisuuksista nousee haaviin juuri minun kohdallani?

Pieni pysähtyminen on nyt paikallaan: muistatko mistä haaveilit pienenä, nuorena, entä aikuisempana? Ovatko haaveesi toteutuneet? Ja vieläkin tärkeämpi pysähdyksen paikka: mistä haaveilet nyt? Elämään astuu työuran loppupuolella ennennäkemätön ja -kokematon kirjo uusia mahdollisuuksia joihin tarttua. Minkä haaveen haluan nyt toteuttaa, kun en olekaan enää päivätöissä eikä arki purista niin kuin ennen? Entä missä tämän haaveen haluan toteuttaa ja miten?

Testi: kauanko menee siihen, että saat kirjoitetuksi haaveesi yhtenä virkkeenä paperille? Tämä testi kertoo kuinka konkreettinen ja olemassaoleva sinun kalaparvesi on. Ja jos paperille ei synny mitään, on aika hakea haavi varastosta ja istahtaa laiturinnokkaan: nyt jos koskaan, on haaveilun paikka.

Liity mukaan Nextmile -yhteisöön. Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa Facebook / Twitter / LinkedIn / Instagram niin saat tiedon tuoreeltaan uutisista ja mm.Tarjan uusimmista kirjoituksista. 

 

Mistä aiheista haluaisit lukea seuraavaksi?

Tarja Ilvonen on asiakaskokemusammattilainen, jonka osaamisen keskiössä on asiakas- ja työntekijätyytyväisyyden johtamisen kehittäminen. Tarja on Rohjeta Advisorsin Partner, Head of Customer Experience ja Nextmilen Advisor Boardin jäsen.

tarja.ilvonen@rohjeta.com

%d bloggaajaa tykkää tästä: